Tiedote – Influenssarokotusten ja koronan tehosterokotusten ajanvaraus avattu (päivitetty 29.3.2023)
Kausi-influenssarokotusten sekä koronarokotusten tehosteannosten antaminen aloitetaan Mänttä-Vilppulassa ja Juupajoella lokakuun lopussa. Rokotukset on mahdollista saada vain ajanvarauksella. Rokotteet annetaan pääsääntöisesti yhtä aikaa saman käynnin yhteydessä.
Rokotusaikoja avataan sitä mukaa, kun rokotteita kuntiin saadaan. Pyydämme suosimaan sähköistä ajanvarausta. Alla lisätietoa rokotuksista sekä ajanvarauksesta.
KAUSI-INFLUENSSAROKOTUKSET
Rokote on paras keino suojautua influenssalta ja sen jälkitaudeilta, esimerkiksi keuhkokuumeelta. Rokote on hyvä ottaa joka syksy, sillä sen teho kestää noin vuoden ja influenssavirus muuntuu jatkuvasti. Ottamalla influenssarokotteen suojaat myös läheisiäsi. Influenssavirus ei pääse leviämään, kun riittävän moni on rokotettu. Influenssarokote vähentää influenssasta johtuvia kuolemia sekä sairaala- ja laitoshoitoja.
Influenssarokotteen saavat maksutta ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle rokotuksesta on merkittävää hyötyä. Tällaisia riskiryhmiä ovat
- Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö
- raskaana olevat naiset
- alle 7-vuotiaat
- kaikki 65 vuotta täyttäneet
- sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat
- vakavalle influenssalle erityisen alttiiden lähipiiri
- varusmiespalveluksen aloittavat
Rokotukset aloitetaan vakavalle influenssalle erityisen alttiista henkilöistä sekä heitä hoitavasta sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä. Sen jälkeen rokotusta tarjotaan muille riskiryhmille.
Jos et kuulu riskiryhmään, mutta haluat suojautua influenssaa vastaan, voit hankkia rokotteen itse. Reseptin saat helposti Pihlajalinnan terveyssovelluksen chatin kautta. Terveyssovellus palvelee kunta-asiakkaita terveyskeskuksen aukioloaikojen mukaisesti, katso ohje tästä. Reseptin saatuasi hae rokote apteekista ja varaa rokotusaika verkosta.
Kauden 2022–2023 influenssarokote
Influenssakaudella 2022–2023 rokotusohjelmassa tarjotaan
- pistettävää VaxigripTetra-rokotetta kaikille ikäryhmille
- FluenzTetra-nenäsumuterokotetta 2–6-vuotiaille
Mitä haittoja influenssarokotteesta voi olla?
Kaikilla rokotteilla voi olla haittavaikutuksia, mutta ne ovat yleensä ohimeneviä ja niitä esiintyy vain pienellä osalla rokotetuista. Pistettävän influenssarokotteen jälkeen rokotuskohta saattaa punoittaa ja aristaa. Nenäsumuterokotteen jälkeen nenä voi olla tukkoinen ja nuhainen. Jos rokotettava saa influenssatartunnan ennen kuin suoja on syntynyt, hän voi sairastua influenssaan. Haittaa rokotuksesta ei tällöinkään ole, tavallista vaikeampaa tautia ei ole odotettavissa.
KORONAROKOTUKSET
Kaikkia koronarokotuksia annetaan ajanvarauksella terveysasemilla.
Rokoteannokset 1–2
- Ensimmäisiä ja toisia koronarokotuksia annetaan edelleen kaikille yli 5-vuotiaille. Näihin ajanvaraukset sähköpostilla koronarokous.mvt@pihlajalinna.fi
Koronarokotukset lapsille ja nuorille
THL tiedottaa, että 6 kk – 4 vuoden ikäisten koronarokotukset ovat nyt mahdollisia. THL suosittelee, että koronarokotuksia tarjotaan 6 kuukauden – 11 vuoden ikäisille lapsille yksilöllisen harkinnan perusteella. Tämän ikäinen lapsi voi hyötyä rokotuksesta, jos hänellä on jokin vakavalle koronataudille mahdollisesti altistava perussairaus. Pienten lasten laajat rokotukset eivät kuitenkaan ole nykyisessä epidemiatilanteessa tarpeellisia.
Lisätietoja löydät täältä
THL suosittelee kaikille 12–17-vuotiaille vähintään kahta koronarokoteannosta. Lisäksi suosittelemme kolmatta rokoteannosta 12–17-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville.
Lisätietoja löydät täältä
Rokoteannokset 3-5
- Kolmansia rokoteannoksia annetaan 18 vuotta täyttäneille sekä riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille. 18–59-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään 4 kuukautta. 60 vuotta täyttäneille ja 18 vuotta täyttäneille riskiryhmiin kuuluville kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään 3 kuukautta.
- Neljänsiä rokoteannoksia annetaan kaikille 60 -vuotta täyttäneille sekä 18–vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville. Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Ketkä kuuluvat vakavan COVID-19-taudin riskiryhmiin? – THL
- Viidennen tehosteannoksen saa aikaisintaan 3 kuukauden kuluttua edellisestä rokotteesta kaikki
o 65 -vuotta täyttäneet ja riskiryhmiin kuuluvat.
o 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville
Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät
o voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille.
Mitä tarkoittaa voimakkaasti heikentynyt immuunipuolustus?
Syystalven 2022 tehosteannoksen kohderyhmien osalta ei enää lasketa, kuinka monta rokotetta henkilö on aiemmin saanut tai kuinka monta kertaa hän on mahdollisesti sairastanut koronan. Tehosterokotteen voi antaa, kun edellisestä rokotuksesta tai taudin sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.
Tehosterokotteilla tarkoitetaan perusrokotesarjan ja sairastettujen tautien lisäksi annettavia rokoteannoksia, jotka ylläpitävät suojaa vakavaa tautia ja kuolemia vastaan. Lisäksi tehosteannoksena ensisijaisesti annettavat varianttiräätälöidyt rokotteet laajentavat suojan immunologista pohjaa virusmuunnoksien aiheuttamaa vakavaa tautia vastaan. Kyse on kohdistetusta tehosterokottamisesta.
Jos syystalven 2022 tehosteannoksen kohderyhmään kuuluva henkilö ei ole saanut hänelle aiemmin suositeltua neljättä annosta sairastetut taudit mukaan lukien, on hänen mahdollista ottaa se ennen syystalven tehosteannoskierroksen alkamista. Voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille on suositeltu aiemmin viidettä rokoteannosta.
Tehosterokotteen ottamista ei suositella heti syksyn alussa. Rokotteet annetaan pääsääntöisesti yhtä aikaa influenssarokotuksen kanssa marras-joulukuussa. Pitkäaikaissairauksien vuoksi riskiryhmiin kuuluvat ja ikänsä takia vakavan taudin riskiin kuuluvat yli 65-vuotiaat ovat myös influenssarokotteiden kohderyhmää.
Syystalven tehosteannosta ei suositella kaikille, koska alle 65-vuotiaille perusterveille aiemmin suositellut rokoteannokset antavat yhä erinomaisen suojan vakavaa tautia vastaan. Heillä sairastettu tauti vastaa myös jatkossa rokoteannosta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei toistaiseksi suosittele myöskään perusterveille sote ammattilaisille syystalven koronarokotusten tehosteannoksia. Perusterveiden rokotettujen työikäisten aikuisten riski parhaillaan kiertävien omikronvirusten aiheuttamalle vakavalle koronataudille on erittäin pieni. Jos sote työntekijä kuuluu ikänsä tai perussairauksiensa vuoksi syystalven tehosteannoksen kohderyhmään, hänelle suositellaan rokotusta. Kun henkilö on saanut syystalven tehosteannoksen, ei hänelle toistaiseksi suositella enempää annoksia.
Lisätietoja: THL-Koronan tehosterokotukset syystalvella 2022
AJANVARAUS
Influenssarokotus ja koronarokotus on mahdollista saada vain ajanvarauksella. Rokotusaikoja avataan sitä mukaa, kun rokotteita kuntaan saadaan. Pyydämme suosimaan verkkoajanvarausta, autathan tarvittaessa myös ikääntyneitä läheisiäsi. Ajan verkkoajanvarauksesta voi varata myös toisen puolesta, vahvaa tunnistautumista ei vaadita.
Influenssarokotus ja koronarokotuksen tehosteannos annetaan pääsääntöisesti yhtä aikaa/saman käynnin yhteydessä marras-joulukuussa, huomioithan tämän aikaa varatessasi.
Influenssarokotukset
• Influenssarokotus terveysasemilla
Ajanvarausnumeron ruuhkautumisen välttämiseksi pyydämme suosimaan verkkoajanvarausta. Sähköiseen ajanvaraukseen pääset TÄSTÄ
Mikäli mahdollisuutta verkkoajanvaraukseen ei ole, ajan voi varata myös puhelimitse p.03 254 3320. Ajanvarausnumero voi olla ruuhkainen puhelujen määrästä riippuen. Huomioithan, että influenssarokotukseen varatulla ajalla ei ole mahdollista hoitaa muita asioita.
• Influenssarokotus äitiys- ja lastenneuvoloissa, raskaana olevat ja alle 7-vuotiaat lapset
Influenssarokotus on mahdollista ottaa normaalin neuvolakäynnin yhteydessä. Jos toivot käynnin yhteydessä rokotusta useammalle henkilölle, ota yhteys neuvolan terveydenhoitajaan etukäteen, löydät yhteystiedot täältä.
• Influenssarokotus kotihoidon/omaishoidon asiakkaille ja hoivakodeissa asuville
Jos olet kotihoidon tai omaishoidon asiakas, etkä pääse kulkemaan rokotuspisteelle, saat influenssarokotuksen näiden palvelujesi yhteydessä. Samassa taloudessa asuvat ilmaiseen rokotukseen oikeutetut henkilöt voidaan rokottaa kotikäynnin yhteydessä STM:n lähipiirin rokotuksia koskevan asetuksen mukaan. Hoivakotiasukkaat saavat rokotteen hoivakodissa.
Koronarokotukset
Voit varata ajan koronarokotukseen verkkoajanvarauksesta, pääset sinne TÄSTÄ Pyydämme suosimaan verkkoajanvarausta, autathan tarvittaessa myös ikääntyneitä läheisiäsi. Ajan verkkoajanvarauksesta voi varata myös toisen puolesta, vahvaa tunnistautumista ei vaadita.
Mikäli mahdollisuutta verkkoajanvaraukseen ei ole, ajan voit varata myös puhelimitse p. 03 254 3320.
Turvallinen rokotus kaikille
Tulethan rokotukseen ainoastaan terveenä. Saavu rokotuspaikalle vasta mahdollisimman lähellä rokotusaikaasi, etteivät odotustilat ruuhkautuisi. Huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Ota Kela-korttisi valmiiksi esille. Rokotustilannetta varten kannattaa pukeutua niin, että olkavarsi on helppo paljastaa.